life

How can a life be such a mess? When ye think everything is alright and going well, everything strikes back. Harder than ever.

Everything is great. I have amazing, beautiful and strong girlfriend and we've been together over 9 months. But then I got back down into that deep, dark hole. And I need medicines to survive.

I talk with psychology. I have amazing friends that try to help.

But still. I'm so lost. I'm hurting. I'm still alone. No one knows how I really feel...

...

Mulla oli hetken aikaa kaikki ok. Puhun edelleen psykan kaa kerran viikossa. Ja sain tyttöystävän, ihanimman sellaisen 6.12.2015. Mutta tämän kuun ensimmäinen päivä...

Kaikki alkoi viimeviikonloppuna. Hän oli ollut hieman etäinen jo vähän aikaa, mutta se paheni silloin. Ja ensimmäinen päivä tätä kuuta... "Haluaisin kuukauden tauon." Frendiltä kuulin myöhemmin että hänen mielestään se on "vain tauko". Mun sydän rikkoutu sinä hetkenä kun hän sanoi haluavansa tauon. Mä oon yrittänyt ja yrittänyt, koska mulla on ollut syy elää. Hän. Sen jälkeen menin alaspäin. Okay, olen muutenki viillellyt, mutta nyt tarve siihen on paljon pahempi kuin ennen. Nyt haluan vain kuolla pois...

Kiitos Kokovika_ kun laitoit tänään viestiä ja jaksoit kuunnella mun valitusta (ja kiitos kun puhuit mulle). Oon oikeesti kiitollinen.

Mut mä en tiedä mitä mä teen. Mun elämä menee niin hyvin muuten, mutta... Tämä saatanan masennus pilaa multa kaiken. Enkä jaksa elää koska mun syy elää haluaa ottaa etäisyyttä muhun... Hän "tarvitsee aikaa miettiä asioita"... mutta mitä asioita? Me voitiin aluksi puhua ihan kaikesta... miksi sä et voi puhua mulle enää mistään...? Mitä mä oon taas tehnyt väärin...?

long time

Hei. En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, ja paljon on ehtinyt tapahtua matkan varrella. Kirjoitan siitä ehkä myöhemmin toisessa blogissani, katsoo miten innostuu kirjoittelemaan.

Mutta.

Olen ratkennut taas. Kaikki elämässäni on hyvin, paitsi mieleni. Näin tänään psykologia. Toivottavasti pääsen eteenpäin ennenkuin olen pohjalla - en nimittäin onneksi ole vielä siellä.

Tiistaina sorruin. Mattoveitsi viilsi ihoa niin helposti, niin kivuttomasti. Pitkästä aikaa. Se sai ajatukset muualle. Ja haavat vuosivat. Olen tehnyt joka päivä sen jälkeen. En syviä enkä pahoja, mutta mikä tärkeitä - en sinne mistä muut näkisivät ne. Sen verran olen oppinut. Tee sinne minne kukaan ei näe.

En muistanut kuinka helppoa on saada loputtomalta tuntuva itku loppumaan. Siihen ei tarvita kuin muutama siisti ja nopea viilto. Ja paperia ettei veri leviä. Ja yksityisyyttä. Sen jälkeen itku loppuu nopeasti. Mutta tilalle tulee vain tyhjyys...

Yritän, mutta en onnistu. Olen heikko. "Olet rohkea", psykologi sanoo. Onneksi on sellainen kenelle voi oikeasti puhua ja avautua. Ja tämän päivän (ja samalla ensimmäisen) tapaamisen jälkeen halaa. Mutta en ole rohkea. Enkä vahva. Muuten en olisi tässä. Olisin joko kuollut tai sitten onnellisesti elossa, ilman TÄTÄ....

Hey taas...

Olin jo jonkun aikaa sitten päässyt lääkkeitten avulla yli masennuksestani. Nyt olen vähän aikaa unohtanut ottaa niitä. Ja viikon aikana masennus on alkanut puskea takaisin päälle...

Olen niin väsynyt....tyhjää, väsyttää, sattuu....mitä järkeä tässäkään on, kun minulla ei ole mitään syytä enää. Kun päivät ovat pelkkää rutiinia...en erota päiviä toisistaan. Kaikki on samaa massaa, täysin merkityksetöntä.

Anteeksi etten ole ehtinyt kirjoittaa tänne....olen ikäänkuin kadonnut....

Siitä on nyt kuitenkin yli viikko...vai kaksi...en enää tiedä. Tyttöystävä jätti, vai oliko se yhteinen päätös....en muista. Mutta sen tiedän ja muistan, että itken edelleen. Sattuu, tai on tyhjää.....en tiedä jaksanko.

Frendin luona...ahistaa. Masentaa. Haluun pois, haluun poispoispois....kuolla.........................jooko?