Frendin luona...ahistaa. Masentaa. Haluun pois, haluun poispoispois....kuolla.........................jooko?

Kun kaverit soitti hätänumeroon että olen "psykoosissa ja uhkaan tappaa itseni", niin jäuduin tietysti käymään siellä sairaalassa. Mutta koska poliisit olivat lähempänä kuin ambulanssi, niin ne tulivat käymään Kajaanin himassa. Ja nyt siitä on kuulema tehty lastensuojeluilmotus tai jotain....

Kun pääsin kotiin, itkin. Ei väliä vaikka oli ollu kiva päivä, käytiin äidin kanssa kiinalaisessa ja katsomassa Vares-elokuva. Itkin useamman tunnin ennenkuin rauhotuin. Unohdin, tai oikeastaan en jaksanut ottaa unilääkettä. Nyt olen edelleen hereillä...ehkä olisi pitänyt ottaa se....

Jouduin viimeviikon tiistaina sairaalaan. Kaverin soitti hätänumeroon et olen muka "psykoosissa ja viiltelen". No, tottahan se oli et viilsin ranteeseen haavan kaks, mut ei muuten. Eivät meinanneet päästää minua sairaalasta yöksi pois. Vanhemmille soitettiin että olen sairaalassa ja ne tuli sinne ja puhu hoitajan kanssa, että kyllä me tullaan seuraavana aamuna sinne. Ja sitten keskiviikkona sain unilääkkeitä sieltä...saa nähdä miten tämä tästä menee.

Arvet ovat osa minua.

Samoin viiltely, haavat.
Nyt en saa enää tehdä niitä.

Miksi? 

Kun se on jo osa minua....

Tappakaa mut...mitä mä oon menny tekemään? Mitä mä oon tehny et kaks ihmistä on vihasia mulle? Varmaa haluu et kuolisin pois. Ehkä. En tiedä.....

Vittu. En vaan jaksa. Antakaa mun kuolla. Tappakaa mut. Oon niin saatanan väsyny tähän kaikkeen paskaan. En kohta enää oikeesti jaksa.....

"Mä lähden."

Et. Älä. Pliis, mä pyydän...älä lähe, älä jätä mua yksin....mä en pärjää täällä. En ilman sua. En hengissä, en kokonaisena....älä lähe, mä rukoilen....

Oikeesti. Haluun unilääkkeitä. En sillee et käyttäsin niitä väärin. Tällä kertaa. Haluun vaan nukkua. Antakaa ku arvaan: tänä yönäkää ei tuu nukuttua....